Kapteenien kanslian kevättervehdys
KuGo on saanut talven mittaan palkintosadetta tuolta liiton suunnalta ja tästä meidän kaikkien on hyvä jatkaa. Kyselyjen mukaan meillä on lähes kaikki asiat hyvällä mallilla, mutta täytyy muistaa, että vaatii paljon töitä taas tulevana kautena pysyäksemme sillä tasolla, missä olemme nyt. Talven mittaan harjoitukset golfstudiolla saivat hyvän vastaanoton ja mitä ilmeisimmin kauden jälkeen studio on jälleen käytettävissä.
Kentän avaus siirtyi viime päivien kylmän ja lumisateisen jakson jälkeen, mutta huhtikuussa pääsemme varmastikin kentälle. Koronarajoitukset ovat pääsääntöisesti poistuneet, mutta muistetaan ottaa kuitenkin suositukset huomioon. Seurassamme on hyvä henki ja klubille on aina mukava tulla, kun iloisesti tervehdimme toisiamme. Olemme saaneet myös vieraspelaajat tuntemaan olonsa kotoisaksi ja avualiaasti heitä on neuvottu pyydettäessä – jatketaan samaan malliin. Ilo, yhteenkuuluvuuden tunne ja kannustaminen saavat kaikki hyvälle mielelle ja positiivinen energia auttaa kentällä. Lähtöaikoja tulee noudattaa sujuvan pelinopeuden ylläpitämäseksi. Emmehän halua, että peli menee seisoskeluksi. Liian aikaisin liikkeelle lähteminen on aiheuttanut toisinaan harmillista odottelua – varsinkin 10-tiillä.
Tänä kesänä tulee kentällä olemaan varmaankin runsaasti viime ja toissa vuonna greencardin saaneita sekä tämän kauden kurssilaisia. Annetaan heidänkin pelata rauhassa ja kehittyä mukavan harrastuksen parissa ja noudatetaan muutenkin golfin sääntöjä.
Kentän avauksesta tulee 20 vuotta ja kapteenien kansliassakin jo kovasti kohistaan juhlavuoden asioista. On suunnitteilla kilpailuja, kenttävierailuja, matkoja, yhteistyökuvioita sekä kaikenlaista mukavaa ja juhlavaakin pelaajien viihtyminen päällimmäisenä mielessämme.
KuGon kilpailu- ja tapahtumakalenteri avautuu lähiakoina ja sieltä tulee löytymään päiväkohtaiset häppeningit koko kesälle. Kapteenien kanslian slogan tulevalle kaudelle: Hymyä ja hyvää golfkesää!
Kapteenit Sanna ja Reijo